Juoksemista älä lopeta
Tämä viikko oli siitä poikkeuksellinen että tein pienimuotoisen kokeen väsymyksen sietokyvyn suhteen. Normaalisti rytmitys menee minulla siten että viikon pisin lenkki on samalla viikon pääharjoitus. Juoksen pitkiksen lauantaisin, mutta koska edellisellä viikolla oli kyseinen päivä otettava levon kannalta, muuttui rytmityskin.
Nyt siis jakso alkoi pitkällä harjoituksella sunnuntaina, ja sitä seuraavina neljänä päivänä juoksin puolimaratonin. Kuntoa ei voi varastoida pankkiin, mutta päättelin jonkinlaisen lyhyen mutta kuormittavan jakson olevan tarpeen, sillä myös tuleva viikonloppu menisi ihan muissa kuin treenailun merkeissä. Perjantaina täytyi taas paukuttaa Helsinkiin Matka 2017 -messuille keskustelemaan erään opiskelijaprojektin jatkosta. Samana iltana sompailin vielä Tampereelle kavereita tapaamaan. Sluibailua hyvitettiin lauantaina potkukelkkailemalla 5 km Näsijärven jäällä. Kai sitä voi lajinomaisena voimaharjoitteluna pitää.
Sattuneista syistä sykkeeni on viime aikoina huidellut melkein kymmenen lyöntiä liian korkealla, joten vetelin sitten niin perkeleesti pk:ta. Miten siis kroppa reagoi moiseen? Edellisen viikon sunnuntaina vielä tahmasi, joten päätin juosta ma-to lenkit juoksumatolla. Liian usein olen huomannut että huonot sääolosuhteet nostattavat sykettä jossain määrin, joten pelasin varman päälle juoksemalla neljän seinän sisällä.
Puolikkaan keskisyke oli kahtena ensimmäisenä päivänä 134. Myös aika oli lähes sekunnilleen sama, 1:49:06 ja 1:49:07. Kaksi jälkimmäistä päivää olivat siitä erikoisia, että juoksu alkoi rullata aina paremmin ja keskisyke laski yhden lyönnin (133 molemmilla kerroilla). Ajat olivat myös nopeampia, 1:46:25 ja 1:46:07. Jo keskiviikkona huomasin selkeästi tylsistyväni kuntosalin seinien tuijotteluun, mutta Stam1nan ja Combichristin rytmittämänä tämäkin treeni oli pian taputeltu. Keskiviikon ja torstain välisenä yönä nukuin huonosti, ja torstai menikin melkoisessa sumussa kahvin voimalla. Pidin kuitenkin tavoitteistani kiinni, ja viimeisestä mattopuolikkaasta tulikin koko joukon nopein.
Samaa ilmiötä olen huomannut ennenkin: huonosti nukutun yön jäljiltä sykkeeni on tavallista matalampi. Jalat olivat kuitenkin yllättävän voimattoman tuntuiset, helppoa määräähän tässä vedettiin mutta kyllä se vaan lihaksia kuormittaa.
Viisi päivää ja 117 kilometriä, ihan hyvä saavutus. Järkeä vai ei? Juoksemisessa harvoin on, mutta hauskaa se oli jos ei muuta.