Paluu normaaliin

Kun treenit ovat alkaneet pyöriä normaaliin tapaan, on kirjoitusintokin kohdallaan. Aiemmassa postauksessa selvitin juurta jaksain, miten lonkankoukistajan superjumi pääsi kehittymään, ja kuinka viimein pääsin vaivasta eroon. Fyssarilta saamillani ohjeilla ovat kiristelyt pysyneet minimissään, eikä vaiva ole uusiutunut. Treenaaminen on ollut ihan perkeleen kivaa, kun sitä viimein on päässyt toteuttamaan sydämensä kyllyydestä. Tai noh, ei nyt ihan. Maltti on syytä pitää siirtymävaiheen ollessa vielä kesken. Sitä kesti tosin vain viikon verran, ennen kuin siirryin noudattamaan harjoitusohjelmaa.

Kuudennella viikolla siis lähinnä juoksentelin puhtaasti fiiliksen mukaan, ripotellen pitkin viikkoa parit sellaiset treenit, jotka antaisivat vähän selvitystä nykytilanteesta. Eli miten huonossa kunnossa kaveri on? Pohkeet olivat oudostaan tukossa viikonlopun kolmen tunnin Milkman Method -setistä, joten alkuviikon otin kevyesti. Helmikuun 6. päivä kokeilin miltä tonnin vedot tuntuvat. 6 x 1000 m juoksumatolla oli todella nihkeää nykimistä. Maton vauhditkin taisivat olla vain 17 km/h (3:31 min/km) ja nousukulmaa 0,5 astetta. Viimeisen vedon "hurjastelin" 17,5 km/h (3:25 min/km) ja syke käväisi 180:ssä. Sykevyö tosin temppuili koko treenin ajan, minkä huomaa käyrästä. Päälle poljin 25 minsaa crossaria. Torstaina 7. helmikuuta tarkoituksena oli tehdä kevyt yhdistelmäharjoitus ennen työvuoron alkua, mutta tuntuma jaloissa olikin niin hyvä, että juoksuosuus meni kiihtyväksi reiluksi 14 km rallatteluksi. Harjoituksesta tuli hyvä mieli, ja päätin viikonloppuna kokeilla 30 km spesiaalitreeniä, joita jo ennen vuodenvaihdetta tuli mätettyä useampaan otteeseen.

Lauantaina aloittaessani harjoitusta oli tuntuma jaloissa kuitenkin hieman löysä, joten pikkaisen epäilin treenin järkevyyttä. Maton vauhti oli aluksi 14 km/h, ja puoleen väliin tultaessa nostin vauhtia lukemiin 14,3 km/h. Juoksu tuntuikin loppuun asti hyvältä, ja kaksi vikaa kilometriä puksutin neljän minuutin vauhtia, eli 15 km/h. Keskisyke oli maltillinen 146, vaikka muutosta huonompaan olikin havaittavissa sitten joulukuun. Ymmärtäähän tuon, kun tammikuu oltiin käytännössä nollajuoksuilla.

Näistä kokeiluista sisuuntuneena aloitinkin harjoitusohjelman noudattamisen. Maanantain pidin kuitenkin totaalilepoa, ja se taisikin olla ensimmäinen kolmeen viikkoon. Ihan tarpeeseen tuo tulikin. Aiemmat kaksi viikkoa ovat olleet kilometrien suhteen maltilliset, noin 80 km jolkottelua kumpanakin. Harjoitustuntien määrä viikossa on kuitenkin ollut keskimäärin 12,5 h. Määrän nosto ajallisesti on onnistunut naittamalla crosstrainer-harjoittelu juoksutreenin oheen. Perjantaina 15. helmikuuta oli vuorossa koko viikon vaativin harjoitus: 12 x 1000 m vetoja 2 min palautuksilla. Tämäkin harjoitus valikoitui tehtäväksi matolla, milläpä muullakaan. Töissä piti kuitenkin niin kiirettä, että mehut olivat poissa päästyäni kotiin. Muistutan tähän väliin, että päivän aikana askelia kertyy aina jotain 10 000 - 15 000:en väliltä. 8 h jalkojen päällä olemista, ennen mitään varsinaisia juoksutreenejä. Päätinkin ottaa päiväunet. Pyrin niitä välttämään, sillä päivällä torkkuminen sekoittaa unirytmiä ja viivyttää nukahtamista (omalla kohdallani). Nyt kuitenkin päätin ummistaa silmäni noin 30 minuutiksi, ja nukahdin lähes heti. Herätessäni olo oli todella sekava, suorastaan yököttävä. Lähdin salille ja aloitin treenit. Tuntui siltä, kuin jalat olisivat väärin päin kiinni lantiossa, ja syke läpätti melkein pk2-lukemissa jo alkuverkoissa. Olo siis kuin vasta heränneellä, kroppa puoliunessa. Ensimmäinen veto teki todella vaikeaa - lähinnä siksi, etten saanut sykettä riittävän ylös. Vasta kun hiki alkoi kunnolla virrata lämpeni konekin, ja meno helpottui. Ja treenin edetessä tuli siitä koko kuluneen vuoden 2019 paras harjoitus. Loppua kohden oli vara kiristää jokaista vetoa, ja sapluuna oli seuraava: Vedot 1-3: 17 km/h (3:31 min/km), vedot 4-6 17,2 km/h (3:29 min/km), vedot 7-10 17,5 km/h (3:25 min/km), vedot 11-12 18 km/h (3:19 min/km). Syke kävi korkeimmillaan 177:ssä, mikä oli alle ennakkoon määritellyn sykekontrollin (179). Ok ja nykykunnon mukainen suoritus, siis.

Lauantaina 16.2 juoksut olivat tauolla tärkeämpien asioiden vaatiessa huomiotani muualle. Lepopäiviä viikolle kertyikin siis kaksi, joista toinen oli ylimääräinen. Tuon viikonlopun vietin Padasjoella, ja sunnuntaina heitin rennon pitkän lenkin walk-run -metodilla. Tämä siitä syystä, että sivutiet olivat osittain niin jäässä, että oli pakko heittää kävelyksi (ei, en edelleenkään suostu käyttämään nastakenkiä jos suinkin mahdollista). Ihan hyvä treeni siitä silti tuli, kuin myös viikosta kokonaisuutena. Kevyt viikko parin määrällisesti kovemman jäljiltä. Juoksua 90 km, mutta harjoitustunteja vain kymmenen. Onpahan vara kiristää ruuvia taas tulevalla viikolla.

Ihan näin jatkoakin ajatellen on siis hieno huomata, miten vähän juoksukunto kärsi kuukauden telakasta. Vauhtikestävyys toki vielä ottaa aikansa löytyäkseen, mutta muuten tekemistä on siivittänyt helppous. Kai sitä pitäisi kisakalenteria alkaa suunnittelemaan.