Miten meni Konstan kausi 2019, noin niin kuin omasta mielestään
Huonosti
Jo syksyn 2018 puolella aloitettu kausi lähti liikkeelle uudella lähestymistavalla. Alkuperäinen ajatus lähteä lähes pikajuoksunomaisesta harjoittelusta liikkeelle (edeten yhä pisempiin matkoihin) vesittyi paikkojen hajotessa outoon treenityyliin. Tästä viisastuneena keksin, että mitä jos harjoiteltaisiin ensin muutama viikko ikään kuin valmistavasti. Tehtäisiin kaikkia lopulta tavoitteina olevia treenimuotoja yhtä aikaa, jotta paikat kestäisivät edessä olevaa erikoisharjoittelua.
Lopulta paikat hajosivat jo siihen valmistavaan jaksoon. Valmistavilla viikoilla tein pitkiäkin pk-lenkkejä, ja mm. pariin otteeseen 13x1000m, hallin kallistetuissa kaarteissa, piikkareilla. Tähän päälle tein eräänä sunnuntai päivänä parin kympin lenkin jäisellä tiellä, joka oli tibialis posteriorilleni liikaa. Se oli muistaakseni helmikuun viimeinen sunnuntai, 2019. Pari päivää meni huilatessa, mutta pian ymmärsin kyseessä olevan vakavampi juttu.
Lopulta, en kai kuitenkaan tajunnut kuinka vakava se oli, noin niin kuin oikeasti. Huomasin, ettei jänne kestänyt määrää, mutta se kesti kyllä tehoja. Siirryin oivallisesti takaisin nopeusharjoittelun pariin. Miten nerokasta! Tätä vielä tehosti se, että olin löytänyt nopeusharjoittelusapluunan, joka tuotti tuloksiakin. Suurin syy nilkan oireilulle oli jalkaterän lihasten heikkous, mutta se toinen syy oli tuon jännettä vastaavan lihaksen kireys. Kyseessä on lihas, joka on kiinnittyneenä sääriluun taakse, eli se oletettavasti rasittui kaikesta päkiäjuoksusta ja sen semmoisesta. Nopeusharkoissa ei juuri kantapäät maahan kolahda.
Pikajuoksuharjoittelu vaikka tuotti aluksi tulosta, ja oli sinällään järkevä ratkaisu, oli pitkällä tähtäimellä huono valinta. Toinen ongelman juurisyistä paheni taustalla, samalla kun akuutti rasitus toki pysyi maltillisena. Tämän johdosta pitkään (aivan liian pitkään) jopa uskoin tämän kireystilan olleen se suurempi syy kipuiluun.
Toukokuun loppu meni gradua ja muita viimeisiä kursseja viimeisteltäessä. Ja kesäkuu. Ja elokuu. Paperit sain syyskuun alussa. Heinä- elokuussa pyöräilin vimmatusti, heittäen sadankin kilometrin lenkkejä avokkini 7-vaihteisella mankelilla. Omassani oli 3 vaihdetta.
Pyöräily toi mukavaa vaihtelua ja motivaatiota. Jostain syystä muutaman pyöräilyviikon jälkeen, rutiini pyöräilyyn kuitenkin katosi. Oikeastaan kaikki muu rutiini, paitsi työmatkat hautausmaalle katosi. Motivaatiossa oli hakemista, eikä sitä helpottanut se, että vamma pysyi lähes muuttumattomana koko syksyn. Lokakuussa Anni sai työtarjouksen Helsingistä, ja hyvin nopealla aikataululla järjestimme asiat siten, että muutimme jo kuun lopulla Espoon Leppävaaraan. Jyväskylästä ei tehnyt mieli pois, mutta uusi alku toisaalta piristi.
Muuttoviikko oli kiireinen, enkä joutanut lenkille. Se viikko teki ihmeitä nilkalle. Muutto tapahtui torstaina, ja sunnuntaina kävin tekemässä hyvin lyhyen lenkin. Ei tuntemuksia. Seuraavallakin viikolla sain tehtyä joitain runwalk harjoituksia melko pienin tuntemuksin. Hommassa alkoi olla valoa tunnelin päässä. Aina silloin tällöin vamma kuitenkin muistutti olemassaolostaan, eikä sitä lentoon oikein koskaan lähdettykään.
Tein itselleni maltillisia ohjelmia, joiden toteuttaminen tuotti ihmeellisiä vaikeuksia, vaikka omat työtkin olivat vähissä vielä viime vuoden puolella. Salaa haaveilin yhä projektistani, mutta lopulta totesin, ettei motivaationi, saati itsekurini riittäisi omien ohjelmien toteuttamiseen. Tiesin, että osaisin rakentaa itselleni hyvänkin ohjelman (osaanhan sellaisia tehdä toisillekin), mutta jotenkin niitä ei vain toteuta. Otin lopulta "lusikan kauniiseen käteen", ja kysyin etävalmentajaa Runners Highl'ta. Sainkin tekijämiehen, nimittäin Wannaksen Simon. Googlaa, jos et tunne.
Vuosi 2020 alkoi siis uusissa merkeissä. Takana on nyt muutama viikko Simon ohjelmaa. Sovimme hänen kanssaan, että nostamme kilometrimääriä maltillisesti, ja että nopeusharjoittelu "korvataan" voimaharjoittelulla. Voiman kasvusta on seuraavia etuja: nopeus kasvaa myös, vammaherkkyys pienenee sekä jalkaterän lihasten samalla vahvistuessa, myös akuutti nilkkavammanikin lähtee paranemaan. Näin oletimme, ja näin siinä on käynytkin. Tai no sitä vammaherkkyyttä ei olla näillä kilsoilla vielä voitu todentaa, mutta nilkka on toden totta parempi kuin koskaan vamman aikana, ja lyhyet rullaukset sujuvat nopeammin kuin joitain viikkoja sitten. Mahdollisesti jopa paremmin kuin koskaan.
Minun hylätessäni sen nopeusprojektin, ja Henkankin kärvistellessä omien vaivojensa kanssa, sovimme BreakingHeKon olevan tästä eteenpäin meidän urheilu-uutisten virallinen somekanava. Koetamme aktivoitua näiltä tiimoilta sekä täällä, instassa että tubessa. Seuraava yhteisharkkakin on sovittu ensi lauantaille.
Jatketaan siis tähän malliin!