Juoksemisen sietämätön keveys

Vuoden neljäs treeniviikko tarjoili ihan kelvolliset 135 harjoituskilometriä. Juoksu on alkanut viimein kulkea, kenties kaipasin vaan kunnon herättelyä muutaman kuukauden hiljaiselon jälkeen. Totesin juoksumaton olevan juoksijan paras ystävä kelien äityessä huonoksi, sillä sen avulla jokainen treeni tulee juostua tismalleen sellaisena kuin on tarkoitettu. Torstaina kiskoinkin 6 x 1000 m vetoja, ja perjantaina oli palauttavan treenin vuoro.

Muuten ei mitään kovinkaan säväyttävää viikkooni mahtunut, mitä nyt lauantaina juoksin viimein kauan suunnitteilla olleen maratonin harjoitusmielessä. Se olikin sitten kuudes maratonini, jos mukaan lasketaan kisojen lisäksi treenilenkit. Pitkät lenkit ovat aina olleet itselleni siten haastavia, että niihin valmistautuessa on syötävä tarpeeksi runsas ateria alle, muttei kuitenkaan niin paljoa että itse juoksu kärsisi. Närästys iskee helposti ja niin myös kävi tällä mainitulla lenkillä, ei kuitenkaan kovinkaan pahoista oireista ollut kyse. Sen verran kuitenkin että syke karkaili. Ok harjoitus silti, vertailun vuoksi vuonna 2013 ensimmäinen täyspitkä meni keskisykkeellä 160 aikaan 3:59:05.

Sunnuntaina jalat tuntuivat suht kevyiltä, mitä nyt vasen lonkka jumitteli jonkun verran. Vaikka helppoja kilometrejä olivatkin, maraton on aina maraton, kenties turhan pitkä harjoituslenkki minun tasoiselleni juoksijalle säännöllisesti toteutettuna.

Toisinaan jokin tietty harjoitus saattaa jäädä mieleen, joko rankkuutensa tai jonkun muun syyn vuoksi. Sunnuntain palauttelu olikin tässä mielessä paljon mieleenpainuvampi kuin lauantain pitkis, sillä koskaan ennen ei ole niin lähellä ollut että päivän ruokailut tulevat pikavauhtia housuihin. Onneksi olin aivan huoltoaseman vieressä, joten ei tarvinut Sinuhen kahvilan nurkille kyykistellä.