Juostaan vaikka piruuttaan

On jälleen aika luoda katsaus juoksijan arkeen. Vuoden viidennestä treeniviikosta jäi käteen lähinnä turhautuneisuus, kilometritavoitteista jäätiin aivan liikaa ja kelit Padasjoella käydessäni olivat juoksun kannalta erittäin huonot. Jos Lahden katujen kunto aiheuttaa harmaita hiuksia, täytyisi ilmeisesti tästä edespäin hakea vertailukohtaa Padasjoen tiestön kunnosta. Nastureilla olisin toki pärjännyt, mutta jostain syystä jätin ne pakkaamatta mukaan.

Viikon paras treeni oli lauantain pitkis, joka kulki oikein mainiolla keskivauhdilla ja -sykkeillä, ottaen kuitenkin huomioon kelit ja maaston korkeuserot. Pitoa ei meinannut Sauconyilla saada, ei sitten millään, joten odotan kevään saapumista hyvinkin toiveikkaana. Juoksu kulkee, räkä roiskuu...

Sunnuntai menikin vuodelevossa. Olen todella harvoin sairaana (lue: kuumeessa), vajaa kuukausi sitten viimeksi sitkeässä räkätaudissa, tätä edellinen kerta oli heinäkuussa 2014. Nyt kuitenkin lauantai-iltana oloni huononi äkillisesti ja vatsassa alkoi vääntää. Menin nukkumaan ja oloni helpotti hieman, vatsassa kiersi tosin edelleen. Reilun tunnin kuluttua heräsinkin vatsa turvoksissa hirvittävän huonoon oloon, joka vaati vessakäynnin oksentelun kera. Tästä eteenpäin oksensinkin puolen tunnin välein koko yön, nukkumatta silmäystäkään. Moisella tahdilla maha tyhjeni nopeasti, mutta kouristelu ja oksentelu vain jatkuivat sunnuntai-aamuun klo 10 saakka. Sanomattakin selvää että tuona päivänä en juossut. Epäilin jo saaneeni ruokamyrkytyksen, mutta äitini sanoi viisaampana kyseessä olevan mitä luultavimmin norovirus. Ja oikeassa hän olikin, maanantaina olin jo täysin terve, mutta sain kuulla isäni kärsivän paraikaa samoista oireista.

Nyt olenkin kokenut riittävästi vastoinkäymisiä koko tulevan vuoden edestä, kiitos ei enempää!