Nälkä kasvaa syödessä
Viikot vierii, mieli muuttuu, määristä enää mun tuloksein riippuu... Ja tehoista tietysti. Kevät tulee ja tiet alkavat olemaan paikoin täysin sulia. Ja mikäs sen upeampaa kun päästä vetelemään kevyemmissä varusteissa ja pitävällä askeleella. Jäätä kuitenkin on paikoin, enkä pääse halliin saati radalle repimään, joten juoksumatto säilyy kuvioissa. Eletään maaliskuuta, ja voin sanoa treenanneeni enemmän ja kovempaa kuin koskaan ennen. Opinnäytetyö työllistää ja stressiä on muutenkin riittävästi, mutta jotenkin sitä vain jaksaa. Nautin siitä, että pystyn elämään tällaista elämää ja laittamaan itseni likoon käytännössä joka päivä. Tunnen kuntonikin olevan treenimäärän mukainen, aivan kuin viimein olisin saavuttamassa sellaista tasoa, että kehtaan kutsua itseäni "oikeaksi" juoksijaksi. Ja nousujohteisena se tulee edelleen kehittymään. Enpä olisi joulukuussa uskonut tahkoavani tämmöisiä viikkkoja, sen verta pahana lonkankoukistajani oli. Viikon kilometrisaldo oli noin 147, tavoitellusta 150 kilometristä jäätiin hieman. Tästä lisää tuonnempana.
Kuluneen talven aikana tärkeintä ei ole ollut kilometrien määrä, vaan niiden laatu. Talvella peruskuntokaudella pitäisi mahduttaa koviakin treenejä vikko-ohjelmaan, ja edellisinä vuosina ne ovat tupanneet jäämään väliin (hävettää myöntää). Ainakin tehoissa on ollut kuluneina talvina vajautta. Ja tämä ihan siitä syystä että talvivarusteissa ja nastureissa ei ole kaikkein helpoin tehdä kisavauhtisia vetoja. Tänä talvena asiaan on tullut muutos, ja JOKA IKINEN harjoitus on tehty kuten se on etukäteen suunniteltu. Kuntosalikortin hankkiminen ja mattojuoksun tarjoamat mahdollisuudet ovat juuri se puuttuva pala, jota kroppani on kaivannut.
Maanantaina aloitin viikkoni pitkällä peruskuntolenkillä. Juoksu kulki hyvin ja keli oli mitä mainioin. Tiistaina tein reipasvauhtisen kiihtyvän treenin matolla. Nykykunnolla puolikas menisi alle 1:30 keskisyykkeellä 145. Keskiviikkona oli vuorossa hieman pidempi vastaava lenkki. Jalat kuitenkin jumittivat, mutta keskisyke oli peräti seitsemän lyöntiä matalampi, vaikka eroa keskivauhdissa oli vaivaiset neljä sekuntia. Torstaina oli vuorossa 10 x 1000 m vetoja. Ja tuolloin en saanut sykettäni ylös millään. Maton vauhti piti nostaa yli 17,3 km/h, että syke ylitti edes 166 lyöntiä. Ylirasitusta vaiko hyvää palautumista? V800:en harjoituskuormituskertymä kyllä näytti tilaa "rasittunut". Jonkinlaista tasapainotteluahan treeni tuppaa olemaan kun määrät kasvavat riittävästi.
Torstaina suuntasin pitkästä aikaa vanhempien luokse Padasjoelle. Arvasin kyseessä olevan haaste harjoittelun suhteen: aikaa menee matkoihin ja olisi epäkohteliasta käyttää koko Padasjoella viettämä aika juoksemiseen, sen verran harvoin siellä käyn.
Siitäkin huolimatta sain mahdutettua perjantaille lyhyen 12 km pinkaisun. Lauantaina olisi ollut ohjelmassa 38 km lenkki, mutta se typistyi erinäisistä syistä 34 kilometriin. Koin lenkillä varsinaisia jännityksen hetkiä, sillä 12 kilometrin kohdilla keskellä pimeintä Nyystölää aivan hirvittävä vatsanväänne pakotti minut metsän puolelle kyykistelemään. Tuskin olin saanut tarpeitani tehtyä, kun huomasin noin kahdenkymmenen metrin päässä koiraa kävelyttävän miehen. Nolo paikka tulla yllätetyksi yltä päältä hiessä housut kintuissa, mutta en osannut muuta kuin olla paikallani, hiljaa ja liikumatta. Ja kas kummaa, minua ei huomattu! Suomenlapinkoira kyllä veti suuntaani, mutta jatkoi pian kiltisti matkaansa. Sunnuntaihin sain mahdutettua palauttavan vielä 14 km lönköttelyn.
Nälkä kasvaa syödessä, ja halu treenata vain kovenee. Vasen akillesjänne hieman naksui aamulla sängystä noustessa, toivottavasti ei pahene. Ja hierojan pakeille olisi päästävä, perse on jumissa.