Juoksijaelämää

13. treeniviikko oli tasaisen varmaa suorittamista, vailla sen suurempia kohokohtia tai vastoinkäymisiä. Kovien ja määrältään runsaiden kilometrien jälkeen oli luvassa helppo 102 kilometrin viikko. Alkuviikko oli rentoa kilometrien keräilyä, ja keskiviikkona nautiskelin lepopäivästä. Katupölyä alkaa olemaan siihen malliin, että valtaosa viikon treeneistä tuli tehtyä sisätiloissa matolla. Viime keväänä ihmettelin, kuinka kauden ensimmäisissä kisoissa ei meinannut happi kulkea, joten kokemuksesta viisastuneena päätin säästää keuhkoja sekä purukalustoa (pahimmillaan pöly on kirskunut hampaissa).

Mielenkiintoista nähdä, kuinka yksi väärin ajoitettu ruokailu saattaa pilata kokonaisen harjoituksen. Torstain reippaan juoksun aikana syke oli vauhtiin ja kuormitukseen nähden suhteettoman korkea. Vessaan ei sentään pitänyt kesken juoksun lähteä. Perjantainakin sain kärsiä ruoansulatuksen ongelmista, ja juoksu jäi kaksi kilometriä vajaaksi. Pääasia että vedot pystyin vetämään suunnittellun rasitustason mukaan, mutta loppuverkka jäi lyhyeksi.

Lauantaina keli vaikutti olevan mitä mainioin pitkään lenkkiin: sateen jälkeinen kosteus, pilvinen ja tyyni ilma... Kunnes taivas aukesi ja vettä alkoi tulla kuin aisaa. Keties olen jossain määrin mukavuudenhaluinen, mutta tämäkin treeni muodostui mattojuoksuksi. Mutta kuten aiemmissa päivityksissäni olen todennut, mattojuoksun ansiosta olosuhteet eivät enää määritä harjoituskuormitusta. Ja kuinka ollakkaan, 1%:in nousukulmalla juostu kolmekymppinen meni sellaista kyytiä, että ei voi olla kuin tyytyväinen. Juoksukunto nostaa päätään, viikon päästä nähdään kuinka jalka nousee Vaajakoskella.

Vastoinkäymisiä (lieviä, tosin) viikkoon mahtui myös. Lauantaisen mattopitkiksen aikana tunsin oiken kengän hankaavan kantapäätä. Ei kuitenkaan liian häiritsevissä määrin, joten treenin tein loppuun asti, kuten pöhkön juoksijan kuuluukin. Ja mojova rakkohan siitä syntyi, vesikellon kera. Illalla sen menin myös puhkaisemaan, ja nukkumaan mennessäni alkoi niin helvetillinen jomotus että pakko oli kiskaista buranaa huuleen. Yöunet jäivät lyhyiksi, eikä rakon vuoksi sunnuntaina psytynyt muutenkaan juoksemaan 13 kilometriä pidempään.