Konstan treeniviikot 21-22/2017
- Konsta
- Jun 11, 2017
- 1 min read
Viikosta 21, ei jäänyt liiemmin kirjoitettavaa. Otetiin löysemmin, koska oli ylirasituksen oireita olemassa. Tein paljon pitkiä ja erittäin hitaita lenkkejä. Paljon kävelemistäkin, sykettä ei juuri nostettu. Tiistaina käväisin Vaajakoskella toimitsemassa JKU:n järkkäämiä kisoja. Siinä ehkä viikon kovin suoritus. Hermo lepäsi, ja niin lepäsi kehokin.
Viikolla 22 palattiin takaisin hommiin. Samalla alkoivat myös kesätyöt Mäntykankaan hautausmaalla. Eli kahdeksan tuntia ruohonleikkurin päällä istumista. Siis sellaisen päältäajettavan leikkurin. Maanantain treenit olivat vielä kevyitä, mutta kilometrejä työmatkoista ja Finlandia Valmennusryhmän kanssa kertyi kolmisen kymmentä. Saman verran tuli tiistainakin kun treenailtiin Vaajakoskella ja juoksin sieltä vielä kotiin. Ylipäätään koko alkuviikko sisälsi pitkiä päiviä. Viikonloppuna juostiin vähemmän määrää.
Tiistain treeni oli ihan positiivinen kokemus. Kaksi viikkoa aiemmin keskisyke 3.10 kilsavauhdilla meni yli 180:ssä, mikä ei ole tervettä. Nyt viimeisen vedon viimeisellä kieroksella juostiin noin 2.50 kilsavauhdilla, ja saatin syke nousemaan vasta huipussaan samoihin lukemiin. Näin sen pitäisikin mennä. Kisailtiin vielä Miikan kanssa. Vanha kettu Takala peesaili kaksi ekaa 1500 vetoa, jääden muutaman sekunnin. Sitten kun viimeisellä vedolla piti kiristellä, kaveri tulee perässä ja puristaa loppusuoralla väkisin ohi. Noh, kilpailuvietti lienee vain hyve urheilijalle, loppujen lopuksi.
Torstaina otettiin helpompia vetoja, sillä sunnuntaina oli luvassa 800m Saarijärvellä. Ratakauden avaus oli suorituksena semmoinen, "ihan ok". 2.12.35 ei ole mairitteleva lukema, mutta laskeskelin itsekseni, että jos nyt tämän hengitysongelman kanssa saadaan kasilla edes ennätys rikottua koko kauden aikana, voin väittää menneeni eteenpäin. Tuosta koko kauden tavoitteesta jäätiin tuulisessa avauskisassa kolmisen sekuntia. Ei pitäisi olla mahdoton temppu kiristellä parin kuukauden sisään loputkin. Tästä viikosta jäi siis ihan hyvä mieli.
Recent Posts
See AllOn aika jälleen uuden treenikatsauksen. Pidän sen tarkoituksella hyvinkin lyhyenä ja ytimekkäänä, sillä harjoittelua ei ole tullut tehtyä...
Tässäpä pari ihan kivaa viikkoa, noin niin kuin edellisiin verraten. Molempina viikkoina ylitettiin 60km raja, mikä onkin parasta yli...
Huonosti Jo syksyn 2018 puolella aloitettu kausi lähti liikkeelle uudella lähestymistavalla. Alkuperäinen ajatus lähteä lähes...