Kesäillan pettymys
Viikko 24, mitä jäi käteen? Onnistumisen sekä pettymyksen tunteita. Espoon kympistä oli kuusi vuorokautta aikaa palautua Forssan Suvi-iltaan. Olin tuon kyseisen tapahtuman viime kesänä jättänyt suosiolla väliin peroneusjänteen kipuilun takia.
Viikko sujui tuttuun tyyliin, jokseenkin takkuillen: eritoten pohkeeni olivat merkillisen paljon kuormittuneet kympin kisasta. Ahkerasti vuoroin venyttelemällä sekä rullailemalla sain kuitenkin koipeni suht eheään kuntoon. Kylmägeelit tulivat tutuiksi. Säätiedotus lupasi Forssaan hellerajan ylitystä ja kisa strarttaisikin melkein kuumimpaan aikaan, klo 16. Monet kesäiset kaupunkijuoksut tulisivat joka tapauksessa tukalia olemaan, joten lämpötiloihin olisi syytä tottua.
Tankkaus sujui edellisenä päivänä hyvin, ja unikin maittoi. Kisajännitystä ei ollut juuri laisinkaan, ja alkuverryttelyä tehdessäni jalatkin tuntuivat tuoreilta. Juoksijoita sarjassani oli pitkälti yli 500. 22 jätti leikin kesken, joten maaliin suoriutui 528. Startti lähestyi, ja asetuin eturiviin. Minusta katsottuna oikealle teki tilaa myös KU-58:n Jukka Salo, jonka kyytiin päätinkin lähteä niin pitkäksi aikaa kuin vauhtireservit antaisivat myöten.
Lähtölaukaus kajahti, ja juoksijoiden meri vyöryi matkaan. Eräs tuntematon maratoonarisuuruus päätti ottaa koko joukosta kunnolla irti tehden sadan metrin eron muihin. Hitaan kiiruhtamisen malli olisi maratonilla viisainta, varsinkin päivän keli huomioon ottaen. Kukin tyylillään, etumatka katkesi ensimmäiseen ylämäkeen. Juoksijoista irtautui kolmen miehen joukko pitämään vauhtia: minä, Jukka Salo sekä Marko Vaittinen Forssan Salamasta. Vauhdinpito ei tuottanut kerta kaikkiaan mitään ongelmia, ja olo oli hyvä. Kovaa mentiin ja siltä se tuntuikin. Keli oli kieltämättä tukala, ja vähän väliä sain irvistellä hien valuessa silmiini ja tukkiessa näkökenttäni. Hitaasti mutta varmasti välimatka minun sekä kärkijuoksijoiden välillä alkoi kuitenkin kasvaa. 8 kilometrin kohdilla hörppäsin vettä, ja päätin säästellä urheilujuoman nauttimisen seuraavalle huoltopisteelle.
11 km juostuani otin siis kulauksen Dexalin juomaa - ja silloin alkoivat ongelmat. Juomaa otin vain suullisen, mutta se alkoi hölskyä vatsassani lähes välittömästi. Pian tuon jälkeen minua alkoi yököttää ja vatsaani vääntää. Kenties neste ei imeytynytkään? Joka tapauksessa vauhti hiipui armottoman paljon, niin runsaasti että se yllätti minut täysin. Jaloissa olisi ollut paukkuja, mutta vatsakivut eivät antaneet myöten. Ne toki helpottivat, mutta lisää Dexalia en enää uskaltanut nauttia. Olikin tyytyminen veden latkimiseen ja sen pään päälle kaatoon kuumuuden helpottamiseksi. Itse asiassa juoksu teki paikoin niin vaikeaa, että olin aikeissa keskeyttää mikäli olo ei helpottaisi.
Reitti oli kaunis, se kiersi yhden pitkän edestakaisen lenkin taajamassa ja lähellä keskustaa. Maalialue oli urheilukentällä, ja vajaa kilometri ennen maaliintuloa ajauduin vielä kirikamppailuun sarjani toisesta sijoituksesta. Tämä on seikka, jonka olen huomannut erääksi vahvuudekseni: vaikka kuinka kova rasitus olisi taustalla, koneesta irtoaa aina se viimeinen puristus loppukiriä varten. Voitinkin kirikamppailun vajaan 20 sekunnin turvin, mutta maaliin päästyäni oli pakko huilata kentän laidassa pitkää pituuttaan useampi minuutti. Loppuaikani oli kevään tuloskunto huomioiden valtaisa pettymys: 1:18.18. Espoon Tapiolajuoksu oli sujunut niin mallikkaasti, että kovaa tulosta odotin Forssastakin. Nyt jäin ennätyksestänikin lähes kaksi minuuttia (1:16:34), joten missään nimessä tyytyväinen ei voi tulokseen olla. Hyvä maksimikestävyysharjoitus, jos ei muuta. Voittajaksi selvityi Forssan Salaman Marko Vaittinen, joka kilpaili M45-sarjassa. Konkari näytti nuoremmilleen juoksemisen mallia.
Juoksu on etenevistä kestävyyslajeista kaikkein rankin. Tämä seikka realisoitui minulle kouriintuntuvasti tuona kesäisenä lauantaina. Forssan Suvi-ilta on ollut monena vuotena kilpajuoksijoiden näyttämö, kun sellaiset nimet kuten vaikkapa Jussi Utriainen ja Mårten Boström ovat olleet kisaa vauhdittamassa. Senkin takia tunnen lähes huonoa omaatuntoa siitä, että M-sarjan toinen sija lohkesi näinkin kehnolla ajalla. Mutta siinä se urheilun kuolemattomuus piileekin, koskaan ei voi tietää mitä tulee tapahtumaan!
