Lasijalan paluu
Niinhän siinä sitten kävi, että rikoin peräti kaksi lupaustani. Ensinnäkin viimeisimmästä päivityksestä on kulunut lähestulkoon kuukausi, eli viikkottaisessa rytmissä en pysynyt. Toiseksi, vastoin omia odotuksiani en pysynyt juoksukuntoisena. Tällä kertaa ongelman aiheuttivat jumittelevat pohkeet.
Kerrataanpa siis viikot 26-28. Kuten jo aiemmin valittelin, pohkeet olivat hapoilla aina Juhannushölkkään asti ja viikolle sen jälkeen. Ajattelin kyseessä olevan normaalia lihasväsymystä, jonka kovat kisat ja muun muassa eräskin ratatreeni olivat aiheuttaneet. Hammasta purren tein betonipohkeilla sadan kilsan harjoitusviikon, ja viikonloppuna tukalassa kelissä vielä 32 km:n jolkottelun.
Viikolla 27 lihasjumi kuin ihmeen kaupalla alkoi hellittää. Enää riesanani oli kiukutteleva vasen pohje, jonka jumi alkoi keskittyä akillesjänteen ja suuren pohjelihaksen, gastrocnemiuksen liitoskohtaan. 8.7 olin suunnitellut juoksevani Vierumäellä Pullukka Runin puolimaratonin, mutta päätin edellämainitun ongelman takia jättää sen välistä. Sen sijaan suuntasin Konstan kutsusta Keuruulle Yömaratonille kymppiä kokeilemaan. Kisa oli elämyksenä hieno, mutta näin jälkikäteen ajateltuna typerä räpellys puolikuntoisella pohkeella.
Saavuin Jyväskylään iltakuuden maissa, ja pääsimme Takalan Miikan kyydillä pääkallonpaikalle. Olin jäähdytellyt ja hieronut pohjetta edeltävällä viikolla ahkerasti, eikä se pahalta ennen kisaa tuntunutkaan. Nimensä mukaisesti juoksu starttasi 20:30, ja päätin puskea semmoista vauhtia mitä pohje ja reitti antavat myöten. Matkaa oli reilu kymppi (10,55 km, V800 mittasi 10,64 km), ja kympin väliaika 35:04. Loppuaika oli 37:14, ja juoksuindeksi jostain syystä todella kehno. Ei mitään mainittavan hyvää saati huonoa menoa, mutta viimeiseen 500 metriin käytin luvattoman paljon aikaa. Maaliin tulon jälkeen en tuntenut käytännössä lainkaan kipua pohkeessa, mutta siitä huolimatta suuntasin nopeasti palauttelemaan ja saunan kautta järveen.
Aamulla otin ensiaskeleita vessaa kohti, ja silloin perkeleenmoinen jomotus pohkeessa vaikeutti jopa painon varaamista vasemmalle jalalle. Suunniteltu ratahölkkäily jäi siltä päivältä tekemättä, ja samoin myös tulevien viikkojen treenijuoksut. Olin siis äärimmäisen typerästi aiheuttanut itselleni rasitusvamman kuormittamalla liikaa jo ennestään väsynyttä lihasta. Kävin lekurissakin jalkaa näyttämässä, ja diagnoosina oli ärtynyt akillesjänne ja pitkittäin sääriluun viertä kulkeva soleus-niminen lihas. Ei muuta kuin jo aiemmin parjaamani korvaavan harjoittelun pariin.
Vaikka juoksenkin vielä suht vaatimattomalla tasolla, takapakit sapettavat niin maan perkeleesti. Vielä kun olen kovalla työllä päässyt elämäni kuntoon, valuu se työ hukkaan kun kesän juoksut menevät sivu suun. Pahinta kaikessa on tieto siitä, että kaikki ongelmat ovat itseaiheutettuja, ja varsin typeriä sellaisia. Laitankin raporttiini jo samalla viikon 29, sillä tiedän jo etukäteen, että juoksemaan en pääse vielä tällä(kään) viikolla. Eihän tästä tule saatana yhtään mitään.