Tilanteen päivitystä
Kuluneen kuukauden aikana into blogin kirjoittamiseen on ollut kerta kaikkiaan nolla. Mistäpä sitä kirjoittaa kun ei juoksemaankaan pääse. 8.7. juostun Keuruun Yömaratonin jälkeen olen kärsinyt sitkeästä ja äärimmäisen turhauttavasta vasemman pohkeen rasitusvammasta. Aika on kulunut korvaavan harjoittelun ja hierojan kourissa, ja pientä takapakkiakin on otettu.
Vasen pohkeeni siis jymähti totaalisen jumiin kisaputken seurauksena, mikä näin jälkikäteen ajatellen oli varsinaista tulella leikkimistä. Siltikään päähäni ei mahdu, miten jalat yhtäkkiä alkoivat temppuilemaan verraten tavallisen kisakauden keskellä. Talvella harjoituskilometrejä mahtui viikkoon parhaimmillaan 150, ja tehoharjoituksia kaksi plus pitkä pk-jyystö (30-37 km). Lihaskestävyyttä ja pohjia pitäisi olla riittävästi, ihan viime kesääkin muistellen. Tuolloi sai repiä kisoissa viikon välein ja puolikkaitakin taisi kolmeen kuukauteen mahtua 5 kappaletta. Määrä huulostaa hurjalta, ja nykyisellä kunnollani en moiseen touhuun ryhtyisi. Kovakuntoisempi ihminen saa enemmän irti itsestään, ja lihakset joutuvat entistä kovemmalle koetukselle. Kun tehdään pitkä suoritus lähellä äärirajoja, kestää palautuminenkin pidempään (tai siihen on kiinnitettävä erityistä huomiota). Turha sitä on siis itkeä kun p**kat ovat jo housuissa, joten on syytä keskittyä siihen mitä voin nyt tehdä harjoittelun ja pohkeen kuntouttamisen suhteen.
Ensimmäinen viikko Keuruun jälkeen oli melko tuskainen. Leposärkyä ei ollut, mutta portaiden kävely sattui. Lääkärin ehdottaman "lepoa ja buranaa -kuurin" (tästä ei olisi kannattanut sitä 47 € maksaa) toteutettuani alkoi jälleen armoton crossarilla sahaaminen, jota jatkoin kaksi viikkoa. Pohje tuntui noiden viikkojen jälkeen hämmästyttävän hyvältä, joten uskalsin kokeilla juoksua. Tämä oli virhearvio, sillä seuraavana päivänä särky palasi. Back to square one... Tyhmyydestä sakotetaan, sillä lähdin rasittamaan pohjetta aivan liian aikaisessa vaiheessa.
Kipu tuntui selkeimmillään "runtatessa" painoa vasemman jalan varaan polven ollessa koukussa. Tällöin aktivoituu soleus-niminen lihas, joka kulkee molemmin puolin akillesjänteen sivuilla. Hierojakin huomasi kireyden kyseisessä lihaksessa, ja epäili pitkään jatkuneen lihasjumin heikentäneen hapensaantia ja verenkiertoa. Tällöin myöskään maitohappo ei pääse ulos lihaksesta. Vasen pohkeeni on aina hierojakäynneillä ollut oikeaa pahemmassa jumissa, ja tähän on selkeä syy. Olen oikeakätinen, joten tukijalkani on vastakkainen vasen jalka. Voit itsekin testata asiaa laskeutumalla portaita: jos olet oikeakätinen, mitä luultavimmin laskeudut vasen jalka edellä, sen toimiessa tukijalkanasi.
Hierojakäyneistä on ollut suuri apu, ja nyt tätä tekstiä kirjoittaessani on pohje jälleen täysin terveen tuntuinen. Pohkeelle nousu polvi koukistettuna ei aiheuta jomotusta soleuksessa, ja venyttelykin on täysin kivutonta. Siltikään en uskalla vielä juoksemaan lähteä, sillä vamman uusiutuminen on todellinen uhka. Pohjelihakset saavat pientä kuormitusta arjessa jatkuvasti, joten kaikenlaiset revähdykset ja vammat kestävät pitkään parantua. Olen nyt oppinut vaikeimman kautta, mitä oman kropan singaalien väheksyminen aiheuttaa, ja maksan siitä kovaa hintaa. Marraskuussa paukahti lonkankoukistaja, nyt kramppaa pohje. Jos jotain positiivista tästä yrittää keksiä, niin kaipa nämä rasitusvammat osoittavat missä sijaitsee juoksun kannalta heikoimmat rakennuspalikat. Tai sitten ne ilmentävät tyhmyyttä ja virheitä tekniikassa, luultavasti näitä kaikkia. Joka tapauksessa tässä vaiheessa lienee paikallaan sanoa tämän kauden menneen enemmän tai vähemmän penkin alle. Olin kunnossa kevään tärkeimmissä tapahtumissa, SM-maantiellä sekä SM-maastoissa, mutta loppukesä meni täysin pieleen. Finlandia Marathon juostaan tasan kuukauden kuluttua, mutta se taitaa jäädä tänä vuonna välistä. Liian heikot edeltävät kuukaudet alla, eikä tarpeeksi vauhtijuoksuja, pitkistä harjoituksista puhumattakaan.
Aion vielä käydä fysioterapeutilla kysymässä lupaa juoksemiseen paluusta, sekä arvioimassa pohkeen kuntoa tarkemmin. Olen riittävästi lukenut kauhujuttuja uran päättävistä pohjevammoista, joten mielenrauha olisi hyvä saada. Esimerkkinä Kenenisa Bekele oli aikoinaan 7 kk sivussa kaikenlaisesta juoksuharjoittelusta pahan revähdyksen vuoksi... Mutta vielä tästä noustaan, sen olen päättänyt.