Konstan loput viikot 2017
Joo o. Vuosi ja kausi 2017 alkaa olla paketissa. Kirjoitusmotivaatio on ollut hieman hukassa viimeaikoina, eikä kerrottavaakaan oikein ole. Jos katsoisimme kuitenkin ajassa taaksepäin, millainen oli kausi 2017, niin saamme blogipäivityksen aikaiseksi. Kausi alkoi tuttuun tapaan pari viikkoa edellisen kauden päättymisen jälkeen. Edellinen kausi päättyi keskeytykseen puolimaratonilla polvivaivan takia. Se meni onneksi ohi parin viikon ylimenokauden aikana, vaan olimpa kyllä aika huonossa kunnossa kun uusi kausi alkoi. Sykkeet liikkuivat parikymmentä pykälää liian korkealla vauhtiin nähden. Siitä se kuitenkin edelliskausien tavoin lähti paranemaan, ja vuoden loppuun mennessä vauhti oli taas ennallaan.
Sykkeen ja vauhdin suhteesta kertova juoksuindeksi oli kovimmillaan tammikuulla, näyttäen parhaimmillaan jopa 94. Maaliskuun (muistaakseni) osakilpailu Keski-Suomen Talvijuoksusarjassa ennakoi jopa minuutin ennätysparannusta kympille. Talvi meni siis melkoisen hyvin. Maaliskuun aikana jotakin meni kumminkin pieleen. Huhtikuun alkuun tultaessa kunto oli taas tavanomainen, "35 kympillä on ihan sopiva tavoite". En toki tiennyt tätä, vaan kuvittelin että kunto on kovempi, joten todellisuus iski kasvoihin kahta kauheammin.
Kevään suurkoitos, SM-puolikas Espoossa meni heikosti, mutta saattoi siitä huolimatta olla parhaita juoksuja koko vuonna. Eihän se loppuaika ollut sitä mitä tavoittelin, mutta ei myöskään katastrofi. Vaan kylläpä tuli Henkka lähelle. Kolme viikkoa myöhemmin, oli SM-maastot, ja se jos mikä oli katastrofi. Ei mitään jaksaa kehossa eikä varsinkaan herkkyyttä jaloissa. Kilsavauhti 3.30 oli liian kovaa, ja jätin kisan 8:aan kilometriin. Se oli ensimmäinen luovutuskeskeytys (ei siis mistään vaivasta johtuva), ja se kyllä sapetti jälkeenpäin. Sapettaa vieläkin.
Pian tämän jälkeen selvisi hengitysteitäni vaivannut ongelma, jota lähdettiin tutkimaan jo syksyllä: äänihuulten salpauma. Olen selvittänyt jo aiemmin täällä mitä se meinaa, joten ei siitä sen enempää. Tässä vaiheessa kuitenkin päätettiin yhdessä valmentajani Anteron kanssa vaihtaa päämatkaa kympiltä maratonille: oletettavasti vaiva vaivaisi suhteellisestikin vähemmän hitaammissa vauhdeissa. Se tuntui ihan raikkaalta idealta, ja kunhan lievästä ylirasituksesta toivuttaisiin, niin olisi taas motivaatio huipussaan uutta haastetta kohti.
Kaikki ei kuitenkaan mennyt niin kuin piti. Juhannuksen tienoilla (Keuruun 3000m) näytti vielä siltä, että kunto nousee kyllä ihan hyvin, mutta kesäkauden paras kisa olikin sitten siinä. Kolme seuraavaa osoittivat alamäkeä. Silloin tein se jo tunnetun päätöksen jättää leikki sikseen. Selventääkseni vielä kantaani tähän "lopetukseen", kyse on siis prioriteettien muutoksesta. Aiemmin yhteensovitin opiskelun ja urheilun yhteen, ja muut harrastukset tulivat sitten sijoilla 3-n. Nykyäänkin pyrin tietysti sovittamaan aikataulut mahdollisimman hyvin yhteen, jotta urheilullekin jäisi tilaa, mutta nyt urheilu antaa aiempaa useammin periksi, aikatauluristiriidan ilmetessä. Uskoisin siis, ettei urheiluun käytetyn ajan kokonaismäärä ole paljoakaan pienempi kuin aiemmin, mutta ehkä vähän.
Palatakseni kertaamiseen, päätin elokuun lopulla käydä juoksemassa Harjulla kympin, ihan testi mielessä. Testailin, että kannattaisiko minun osallistua maratonilla SM-sarjaan, vai ihan vain Finlandia-maratonille. Aika oli sen verran tyydyttävä (käytännössä yksin juostuna), että päätin ilmoittautua SM-sarjaan. Olin lopulta 7. joten kannattihan se, olkoonkin että Finlandia-sarjan voittaja lopulta tuli loppusuoralla ohi, ja olin siten ensimmäinen SM-sarjalainen joka hävisi Finlandia-sarjan voittajalle. Sekin vähän sapetti.
Ensimmäinen maraton oli inspiroiva kokemus, ja motivaatio palasi taas. Kuitenkin siitä palautuminen otti v***u kaheksan viikkoa! Katselin siinä kahdeksannella viikolla, että nyt alkaa sykkeen ja vauhdin suhde olla sellainen, että seuraavalla viikolla voisi aloittaa uuden treenikauden, ja käydä vaikka ihan testimielessä taas Kuokkalassa kympin kipaisemassa. Maanantaina aamulenkkiä ehdin juosta puolisen tuntia, kun vasemman polvilumpion ja sääriluun väliin ilmestyi kova kipu. Tuo kipu ei ole täysin hellittänyt vieläkään. Juoksu aiheuttaa yhä tuntemuksia polvessa, vaikka aina ei kipuilisikaan. Jo hetken aikaa näytti siltä, että vaiva katoaa, mutta nyt on kyllä syytä lähteä lääkärin pakeille, kunhan palaan Jyväskylään (Lääkäri-ihmiset Jyväskylässä, saa ottaa yhteyttä ;)). Se on sitten ensi vuoden tarinoita.
Tässä on nyt sitten kovasti suunniteltu ensi vuoden harjoituksia, mutten oikein tiedä. Sain Joulupukilta ihka uuden sykemittarinkin, jonka ajattelin ottaa uuden vuoden päivänä käyttöön, juoksin silloin tai en. Paljon riippuu lääkärin sanoista, koska lähden takaisin lenkkipolulle tosi mielessä. Joku päivä kuitenkin, tavallaan. Edelleen, prioriteettini ovat hieman muuttuneet, mutta tämä taukoilu alkaa jo kyllästyttämään. Täytyy myöntää, että tauko tuli parhaaseen mahdolliseen aikaan, koska koulun ja valmennusjuttujen kanssa on kiirettä. Vaivan ajoitus voisi siis olla huonompikin. Mutta päähän tässä menee sekaisin. Haluun takaisin lenkille, mutta ei auta kuin odottaa.